Juttuja

perjantai 25. toukokuuta 2012

Alkuun Rakua

Ensimmäinen teksti on aina se vaikein, enkä siksi lataa sille turhia odotuksia.

Täältä löydät jatkossa siis keramiikan ihanuuksia.
Yksinkertaistettuna.

Tänään alkaa kevään viimeinen raku-kurssi, ja hain tänään vähän inspiraatiota uusille oivalluksille:


Tämä ihanuus löytyi siis täältä. Kannattaa katsoa sivustolta myös tuo aivan ihana leivoskeramiikka-osio, jostain tällaisesta olen haaveillut pitkään:

 Tein viime syksynä muffinirasian, mutta alilasitevärit eivät ihan toistaneet väriä niin syvänä kuin olisi nonparelli- ja kermavaahtokoristeluun vaadittu. Tulos oli siis vähintäänkin pläty. Muodoltaan oikein onnistunut, mutta värit unohtuivat uuniin.

Tätä pastellinsävyistä keramiikkaa ei tosin voi rakutekniikalla oikein toteuttaa, sillä rakulle on tyypillistä ronskit muodot, karkea savi ja voimakkaat värit sekä savustumis-efektit.

Täällä on kattavasti ja ammattitaitoisille kirjoitettua tekstiä eri raku tekniikoista:

http://ceramicartsdaily.org/category/firing-techniques/raku-firing-techniques/ 


Raku (engl. raku!) muotoillaan yleensä käsinrakennustekniikoin (ei siis dreijaten), ja materiaali on erityistä "rakusavea" eli savea johon on suhteessa sekoitettu paljon isoja samottikiteitä. Näin savi kestää lämpöshokkeja, ts. suuria ja nopeita lämpötilan muutoksia paremmin.
Lämpötilan muutosten takia kuitenkin yleisesti ohjeena rakuesineille on, että mitä "sulavampi muoto" (ei ylimääräisiä ulokkeita tai ohuita pintoja) , sitä varmemmin esine säilyy ehjänä.
Rakupolttoihin kaasu-uunissa liittyy kuitenkin aina yllätysmomentti, ja osittain juuri sen takia raku on monesta muusta tekniikasta poiketen jopa jännittävää!

Nyrkkisäännöt ovat keramiikassa hyviä, sillä niillä pääsee hyvinkin pitkälle harrastuksessaan. Olen itse kuitenkin kiinnostunut oppimaan lisää keraamikan tekoon liittyvästä kemiallisista ja fysikaalisista ilmiöistä, vaikka luonnontieteillä en lukion jälkeen ole päätäni vaivannut juuri minuuttiakaan, hah.

Lopputulos riippuu aina niin monesta tekijästä, ja olisi hienoa oppia ennakoimaan taikatemppuja (ts. ymmärtää paremmin teoriaa), jotta esineistä tulisi mahdollisimman suunniteltuja.

Tässä vielä erään ketjutavaratalon kevään/kesän 2012 tarjontaa:



 Nämä siis näyttävät lasitteeltaan sekä huokoiselta rakenteeltaan aivan kuin rakulta, mutta niistä puuttuu rakulle tyypillinen arvaamattomuus, ts. halkeleva lasite ja tietyt ihanat kauneusvirheet. En löytänyt tuotetietoja mistään (sillä tuotteita nämä ovat, eivät taide-esineitä), mutta rakua ei kyllä käsitykseni mukaan yksinkertaisesti pysty tuottamaan sarjatuotantona, linjastotavarana. Eli näissä on jäljitelty rakua, mutta kyse ei ole varsinaisesta raku-keramiikasta (tuo alkemian alalaji! :D)
Yhtä kaikki, inspiroivia yksinkertaisen sulavia muotoja voi silti käyttää omissa tuotoksissaan.

  Sitten vielä nämä ihastuttavat kaktukset! Pientä haastetta käsinmuotoilijalle!

Rakufiiliksissä,

N





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti